Kivijalka- ja verkkokauppojen tiukka erottelu alkaa olla mennyttä aikaa. Sanat multi- ja omnichannel vilahtavat yhä useammassa keskustelussa vähittäiskaupan alalla. Suomen kielessä nämä sanahirviöt kääntyvät usein monikanavaiseksi myynniksi, ja siitä ilmiössä pohjimmiltaan onkin kyse: tarjotaan yrityksen tuotteita ja palveluita useissa eri kanavissa, ja pyritään siten tavoittamaan asiakkaat siellä, missä nämä mieluiten asioivat.

 

Yhä useamman kivijalkaliikkeen yhteydestä löytyy nykyään myös verkkokauppa. Nettikauppa antaa mahdollisuuden tarjota tuotteita myös niille asiakkaille, jotka eivät kävele sisään myymälän ovista sen aukioloaikoina. Verkko-ostosten osuus kaikesta vähittäiskaupasta on ollut jo vuosia hurjassa kasvussa, eikä loppua kasvulle ole näkyvissä; vuonna 2017 verkkokaupan liikevaihto Suomessa kasvoi 10,4 miljardiin euroon, joka oli 8% edellisvuotta enemmän. 2018 oli verkkokaupalle vielä hurjempi vuosi; kasvua edellisvuoteen oli jopa 18%, ja euroissa puhutaan jo yli 12 miljardista.

 

Jos yritykselläsi ei vielä ole nettikauppaa, on kreivin aika perustaa sellainen. Nettikaupan voit perustaa usealle erilaiselle alustalle, ja parhaiten se toimii integroituna suoraan yrityksesi kassajärjestelmään. Erply Kassalla on suora integraatio Shopify-verkkokauppaan, ja halutessasi käyttää jotakin toista palveluntarjoajaa asiakaspalvelumme kertoo mielellään lisää vaihtoehdoista.

 

 

Tässä artikkelissa emme kuitenkaan keskity integraatioihin, vaan verkkokaupan perustamiseen yleisesti. Kerromme, mitä yrittäjän tulee ottaa huomioon suunnitellessaan oman verkkokaupan avaamista.

 

Mitä hyötyä nettikaupasta on

 

Verkkokaupan selkein etu kivijalkamyymälään verrattuna on selvä: matalammat kustannukset. Lista hyödyistä on kuitenkin vielä laajempi: ajansäästö, 24/7 aukiolo, laaja valikoima, ei jonoja, kaikki yhdessä sijainnissa, ja niin edelleen.

 

Nettikauppa on myös nopeampi perustaa kuin konkreettinen myymälä, joten liiketoiminnan saa vauhtiin pikaisellakin aikataululla. Tämä on kätevää myös silloin, kun perustetaan nettikauppaa olemassa olevan, fyysisen myymälän kylkeen; yritystoiminnan laajentamiseen ei tarvita suuria investointeja tai valtavaa määrää uhrattua aikaa.

 

Verkkokaupassa on usein myös mahdollista tarjota enemmän maksuvaihtoehtoja kuin kivijalassa. Tämä kasvattaa tutkitusti myyntiä: kun asiakkaan käytössä on edullisia luottoratkaisuja, on keskimääräinen ostossumma tavallista korkeampi.

 

 

Asiakkaalle nettikauppa tarkoittaa myös helppoutta - suuri osa verkko-ostoksista tehdään älypuhelimella. Muista siis varmistaa, että nettikauppasi toimii hyvin myös puhelimella käytettäessä.

 

Mitä pitää ottaa huomioon nettikauppaa perustaessa

 

Ennen kuin avaat oman kaupan nettiin, suunnittele huolellisesti strategia askelmerkkeineen, jotta myös saavutat tavoitteesi ja kohdeasiakaskuntasi.

 

Mitä netistä ostetaan?

 

Suomalaiset ostavat netistä sekä palveluita että tavaraa. Tunnetusti suosituimpia tuotteita ovat vaatteet, kengät ja elektroniikka, mutta myös kauneus- ja terveystuotteita, huonekaluja, leluja ja mediatuotteita ostetaan paljon verkosta.

 

Yksi nopeimmin kasvavista tuoteryhmistä on ruoka. Elintarvikkeiden tilaaminen netistä on koko ajan suositumpaa, ja myynnin on ennustettu kasvavan myös jatkossa eksponentiaalisesti.

 

Kaikille tuotteille on verkkokaupassa paikkansa; lähes mitä tahansa on mahdollista myydä netin kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että verkkokaupan menestykseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin hyvin suunniteltu tuotevalikoima. Online-maailmassa on myös otettava huomioon eri tyyppisiä asioita kuin kivijalkakaupassa, ja vaikka myymäläsuunnittelu, asiakaskokemus ja markkinointi ovat molemmissa äärimmäisen tärkeitä, on niiden toteutus verkkoympäristössä aivan erilaista kuin fyysisessä myymälässä.

 

Design ja asiakaskokemus

 

Nettisivujen suunnittelu ja ulkoasu on syytä käydä läpi tiheällä kammalla, jotta jokainen asiakkaasi varmasti ymmärtää ja osaa käyttää sivuasi samalla tavalla.

 

 

Verkkotunnuksen valinta

 

Verkkotunnuksen eli domainin nimen on oltava lyhyt, ytimekäs ja tarttuva.

 

 

Laki ja oikeudet

 

Huomioi tekijänoikeuslaki kun mietit, mitä kuvia, musiikkia jne. sivustollasi käytät. Jos sinulla on selkeä visio tietyistä kuvista tai musiikista, varmista, että teet sopimuksen oikeuksien siirtämisestä yrityksellesi.

 

Jos et käytä omia tuotoksiasi, voit ostaa kuvia esimerkiksi kuvanpankeista. Jos käytät Shopifyta, palvelu tarjoaa valmiita teemoja käytettäväksesi.

 

Muista myös rekisteröidä yrityksesi oma tavaramerkki - nimi ja logo - jotta ostajat tietävät, kenen palvelusta on kyse. Rekisteröimällä parannat myös yrityksesi omaa turvallisuutta.

 

Aktivoi markkinointityökalusi

 

Ensimmäiseksi tulee päättää nettikauppasi kohderyhmä. Tämän jälkeen voidaan tutkia, mitkä markkinointikanavat toimivat kohderyhmällesi parhaiten. Yksi keino saada lisää liikennettä verkkokauppaan on perustaa yritykselle oma blogi. Tämän voit tehdä haluamallesi alustalle, ja esimerkiksi Shopify tarjoaa suoraan mahdollisuuden perustaa sellainen kaupan yhteyteen. Hyödynnä aktiivisesti myös muuta sosiaalista mediaa, esimerkiksi Instagramia, Facebookia ja YouTubea. Rakentamalla aktiivisen sosiaalisen median verkoston kasvatat brändisi näkyvyyttä. Hyödynnä myös somekanavien maksulliset promootiomahdollisuudet, joita voit suunnata tarkasti omalle kohderyhmällesi sovellusten omien työkalujen avulla.

 

 

Muita tehokkaita markkinointityökaluja ovat SEO ja Google AdWords. SEO eli search engine optimization eli hakukoneoptimointi auttaa varmistamaan, että yrityksesi nousee esille ensimmäisten joukossa, kun mahdollinen asiakas googlaa yritykseesi liittyviä hakusanoja. Hakukoneoptimointiin vaikuttavat monet tekijät, kuten sanavalinnat, linkit omilla sivuillasi alasivulta toiselle, ulkopuolisten sivustojen sisältämät linkit yritykseesi, ja niin edelleen. Google AdWordsin avulla taas voit luoda mainoslinkkejä sivuillesi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sivustollasi vieraillut henkilö näkee jatkossa hänelle kohdennettuja mainoksiasi myös muilla nettisivuilla, Facebookissa tai sovelluksissa. Muista kuitenkin, että Google AdWords on maksullinen. Hakukoneoptimoinnissa pääset helposti alkuun myös itse ilman erillistä budjettia, mutta parhaat tulokset vaativat huolellista perehtymistä ja työtä.

 

Monet nettikaupat kuihtuvat markkinoinnin puutteeseen. Ei ole hyötyä perustaa nettimyymälää, jos kukaan ei tiedä sen olemassaolosta. Älä siis aliarvioi markkinoinnin tärkeyttä!

 

Voit myös ostaa bannereita ja mainoksia haluamillesi sivustoille, mutta ota huomioon, että nykyisessä mainosvirrassa asiakkaat tulevat helposti sokeiksi yksittäisille mainoksille. Tämän takia kohdennettu markkinointi toimii huomattavasti tehokkaammin. Laske siis tarkkaan, mitä väyliä markkinoinnissasi käytät, jotta tavoitat oikeat asiakkaat oikeassa paikassa.

 

Jos päädyt tekemään esimerkiksi blogiyhteistyötä tai vaikuttajamarkkinointia, pidä mielessä muutama seikka: kuinka moni yksittäinen asiakas mainoksen näkee, ja kuinka suuri osa näistä on omaa kohderyhmääsi? Vilahtaako tuotteesi tai yrityksesi kerran sivuston sivulauseessa, vai onko se laajemmin esillä? Kuinka monessa postauksessa yrityksesi on esillä? Kuinka kauan postaukset ovat näkyvissä ja relevantteja - onko postaus näkyvissä vain rajoitetun ajan, vai onko se asiakkaiden löydettävissä myös myöhemmin?

 

Pidä kaikessa markkinoinnissa mielessäsi, tähtäätkö esimerkiksi näkyvyyden kasvuun tai suoriin liideihin eli asiakaskontakteihin. Seuraa tuloksia tarkasti ja jatkuvasti.

 

Pähkinänkuoressa: Muista vielä nämä avaintekijät

 

 

Toivotamme onnea uuden verkkokaupan perustamiseen!  

 

Erplyn Shopify-integraatiosta pääset lukemaan lisää täällä.

 

Jos kaipaat lisää tietoa kassajärjestelmän yhdistämisestä verkkokauppaan, asiakaspalvelumme auttaa mielellään!

email icon tuki@erply.com

phone icon +358 974790284