Usein pienistä vähittäiskauppiaista saattaa tuntua, että kilpailu suuryritysten tarjouksia ja tuotevalikoimia vastaan on mahdotonta. Yrityksen pieni koko ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä olisi valtavasti tarjottavaa. Itse asiassa pienillä toimijoilla on usein paljon yksilöllisiä vahvuuksia, joihin suuret korporaatiot eivät kykene vastaamaan. Kerromme, kuinka teet näistä vahvuuksista liiketoimintasi valttikortin, ja luot yrityksestäsi tunnustetun tekijän pienestä koosta huolimatta.
Kilpailuetu, johon laajojen tuotekategorioiden suuryritykset eivät koskaan pysty vastaamaan, on pienen vähittäiskauppiaan ainutlaatuinen mahdollisuus keskittyä erikoistumaan omien tuotteidensa asiantuntijaksi. Ensinnäkään suuret yritykset eivät pysty tarjoamaan pitkälle erikoistunutta koulutusta yksittäisestä tuotteestaan jokaiselle työntekijälleen. Sen sijaan ne jakautuvat tiimeiksi, joista jokainen erikoistuu yhteen osa-alueeseen tuotevalikoimasta, mutta silloinkin tämä alue saattaa käsittää kymmenittäin tai sadoittain tuotteita. Pienempänä vähittäiskauppiaana sinulla on varaa erikoistua juuri siihen, mitä myyt, ja tehdä itsestäsi paikallinen alan asiantuntija.
Tätä etua voi hyödyntää kahdella tavalla asiakkaiden saamiseksi. Ensimmäinen on blogin pitäminen. Nettishoppailijoista saa kivijalkamyymälän asiakkaita, jos saat todistettua, että neuvosi ja apusi ovat käynnin arvoisia. Kirjoita artikkeleita, joista erityisosaamisesi välittyy lukijalle, jolloin asiakkaat vakuuttuvat, että juuri sinun yrityksesi kanssa kannattaa tehdä kauppaa. Vastaa myös kysymyksiin sosiaalisessa mediassa, ja aloita keskusteluja seuraajiesi kanssa oman alasi aiheista. Blogin ei aina tarvitse olla perinteinen pitkiä artikkeleita sisältävä tekstiblogi; monet pienyrittäjät ovat myös luoneet vahvan brändin Instagramin kaltaisten kuvienjakopalveluiden avulla. Kuvat herättävät ihmisten huomion, ja niihin liitetyillä teksteillä kerrot yrityksestäsi ja osaamisestasi. Mielenkiintoisen sisällön avulla herätät asiakkaissa halun vierailla juuri sinun myymälässäsi.
Toinen tapa hyödyntää erikoisosaamista on järjestää koulutus- tai kokeilutapahtumia. Pienenä vähittäiskauppiaana kilpailu erikoistuotteistasi ei todennäköisesti omalla paikkakunnallasi ole suurta. Kuka tahansa voi mennä supermarkettiin ostamaan kahvipakettia, mutta yrityksesi voi erikoistua esimerkiksi pientuottajien erityislaatuihin ja paahtoihin. Jos suuressa marketissa on maistelupromootio, asiakkaat saattavat kokeilla tuotetta ja ostaa sen silti lopulta jostain muualta. Omat asiakkaasi eivät voi näin tehdä, sillä myymiäsi tuotteita saa vain tietyistä paikoista.
Yksi keino syrjäyttää suuremmat kilpakumppanit on loistava asiakapalvelu. Suurilla yrityksillä on yksinkertaisesti liikaa asiakkaita, jotta palvelu voisi olla oikeasti henkilökohtaiseksi räätälöityä. Suuryritykset keskittyvät palvelemaan valtavia asiakasryhmiä, näiden sisällä olevia kohderyhmiä, ja niin edelleen, kun taas pienyrittäjä voi keskittyä jokaisen asiakkaan yksilöllisen ostoselämyksen luomiseen.
Yksilöllisyys määrittää kulttuuriamme vahvasti tällä vuosituhannella. Kuten tiedämme, asiakkaat palaavat myymälään aina uudelleen, kun kokevat olevansa erityisiä - ihmiset pitävät siitä, että saavat juuri itselleen sopivaa henkilökohtaista palvelua, eivätkä ole vain osa massaa. Henkilökohtainen palvelu on paljon enemmänkin kuin tervehdys ovesta astuessa - joka sekin on tärkeä osa asiakaskokemusta. Pienessä myymälässä on aikaa kysyä asiakkaalta tämän tarpeista, selvittää mieltymyksiä, ja auttaa valinnan tekemisessä. Jokaisen asiakkaan mieltymyksiä ei kuitenkaan tarvitse muistaa ulkoa. Kun saat kerättyä lisää uusia kanta-asiakkaita, voit luoda helposti kanta-asiakasohjelmia, joiden avulla asiakastiedot pysyvät tallessa myös yrityksen tietokannassa. Erplyssä on tätä varten sisäänrakennettu kanta-asiakasohjelmisto, ja sen asiakaskorttien avulla pidät tärkeät tiedot tallessa ja helposti saatavilla.
Erplyn kanta-asiakasohjelmassa voit määrittää, kuinka monta kanta-asiakaspistettä kustakin ostoksesta saa, ja kuinka nämä pisteet voi käyttää.
Vaikka yrityksesi toimisi pelkästään verkossa, voit silti tarjota asiakkaillesi saman “ystävällisen pikkukylän asiakaspalvelun” kuin kivijalkamyymäläkin. Koska suuryritysten on vastattava valtavaan määrään sähköposteja ja muita viestejä hyvin monen tyyppisiltä asiakkailta, ovat vastaukset usein hyvin yleispäteviä tai osittain automatisoituja. Koska palvelet itse vain pientä markkinasegmenttiä, voit vastata asiakkaillesi henkilökohtaisemmin, saaden myös parempaa huomiota aidon kontaktin ja hyödyllisen sisällön avulla geneeristen markkinointiviestien sijaan.
Kun vähittäiskaupoista kasvaa suuryrityksiä, niillä on myös osakkeenomistajia ja sijoittajia, jotka haluavat jokainen oman osansa yrityksestä. Näille tahoille yrityksen kehittäminen uusilla tavoilla ei ole prioriteetti, vaan tuoton määrän ylläpitäminen niillä keinoin kuin hyväksi on havaittu. Tuoton kasvua harvoin haetaan uusilla innovaatioilla, vaan tehostamalla ja pyrkimällä leikkaamaan jatkuvasti kustannuksia. Mutta vaikka sanonnoissa “ehjää ei tarvitse korjata” ja “vanhassa vara parempi” onkin tietty perä, ovat innovaatiot ja riskinotto ne tekijät, jotka vievät yritysmaailmaa eteenpäin.
Pienyrittäjänä voit tarttua tilaisuuksiin, joihin muut eivät pysty. Sanotaan vaikkapa, että myyt pienrautaa ja työkaluja alueesi kotitalouksille ja tee-se-itse -miehille. Mutta sitten suuri ketjuyritys avaa ison marketin samalle alueelle, ja alkaa tarjota samoja tuotteita halvemmalla. Pienyritykselläsi ei ole varaa pitää suuria varastoja halpojen hintojen mahdollistamiseksi, joten kuinka tarjoat asiakkaillesi lisäarvon, jonka vuoksi he asioivat ketjuyrityksen sijaan sinun myymälässäsi? Tässä vaiheessa voit päättää, että on aika ottaa riski, ja lisätä tarjontaasi työkalujen myynnin ohelle niiden vuokrauspalvelun. Uusi palvelu olisi suuryritykselle liian suuri riski ja kuluerä mahdollisiin voittoihin nähden, mutta pienelle yrityksellesi se voi olla erittäin tuottoisa ja helposti toteutettavissa oleva ratkaisu.
Toinen tapa olla innovatiivisempi kuin suuret kilpailijat on tapasi mainostaa ja olla yhteydessä yleisöösi. Pienyrittäjä voi esimerkiksi sponsoroida paikallisia tapahtumia tai tehdä yhteistyötä muiden paikallisten yrittäjien kanssa tarvitsematta käydä läpi pitkiä hyväksymisprosesseja asiasta korporaation päämajan kanssa.
Paikallisyhteisölle hyödyn tarjoamiseen eivät monet suuryritykset pysty. Isot ketjut voivat hallita suurta osaa markkinoista, mutta niiden voitot päätyvät usein muualle kuin omalle paikkakunnallesi, eivätkä korporaatiot useinkaan ole mukana vaikuttamassa asiakkaiden kotipaikkakunnan asioihin. Pienenä paikallisomisteisena yrityksenä sinulla on mahdollisuus keskittyä juuri omaan alueeseesi. Voit auttaa luomaan työpaikkoja, rakentamaan paikallista taloutta, tuomaan veroeuroja palvelujen ja infrastruktuurin kehittämiseen, ja niin edelleen.
Hyödyntääksesi täysin tämän voimasi omalla paikkakunnallasi, yrityksesi on osallistuttava yhteisön toimintaan. Sponsoroi paikallista urheilujoukkuetta tai kilpailua, osallistu vapaaehtoisena tapahtumiin, hanki myyntipaikka ulkoilmatapahtumaan. Samalla kun teet nimestäsi tunnetun, opit tuntemaan myös asiakkaasi ja yhteisösi. Vuoropuhelun avulla ymmärrät omaa markkina-aluettasi paremmin, ja voit siten tarjota asiakkaillesi juuri sitä, mitä paikkakunnalla tarvitaan. Suuryritykset voivat käyttää kalliita markkinatutkimuksia menestyäkseen, mutta pienyrittäjät menestyvät omilla paikkakunnillaan juuri siksi, että tuntevat alueen markkinat.
Toimialasi mukaan voit myös tehdä yhteistyötä esimerkiksi paikallisten urakoitsijoiden kanssa tai käyttää paikallisia raaka-aineita. Tämä paitsi vetoaa asiakkaisiin, auttaa myös rikastamaan paikallisyhteisöä ja vahvistamaan sen taloutta - mikä hyödyttää myös asiakkaidesi taloutta, jolloin heillä on varaa asioida kanssasi entistä useammin.
Baylorin Yliopiston tutkimuksessa todettiin, että paikkakunnilla, joilla oli paljon oman alueensa yhteisöön aktiivisesti osallistuvia paikallisyrityksiä, tulotasot olivat keskimääräistä suurempia, työttömyysprosentti tavallista alempi, rikollisuus ja nuorisorikollisuus vähäisempää, ja suuria tuloeroja, diabetesta ja ylipainoa oli tavallista vähemmän. Ja juuri siksi, että kaltaisesi pienyrittäjät osallistuivat yhteisöjen toimintaan.
Suurissa korporaatiossa työntekijät ovat vain koneen osia; tarvittuja, mutta vaihdettavissa, ja tietyn muotin mukaisia. Vaihtuvuus on suuri, ja koska niin monia työntekijöitä tarvitaan, on vaikea tulla nähdyksi rivityöntekijän sijaan yksilönä. Työntekijäunionit pitävät jäsentensä puolia, mutta aiheuttavat myös vastakkainasettelua näiden ja yrityksen välille.
Pienyrittäjänä sinulla on mahdollisuus investoida tärkeimpään pääomaasi. Voit kouluttaa työntekijät huolellisesti, tutustua heihin, hyödyntää heidän omat osaamisalueensa parhaalla mahdollisella tavalla, ja löytää myös keinot motivoida työntekijöiden kasvua ja oppimista yrityksessäsi. Tämä saa heidät kokemaan itsensä arvostetummiksi, jolloin he ovat myös valmiita työskentelemään kovemmin. Omistautuneet työntekijät taas parantavat asiakaspalveluasi, joka taas parantaa myyntiäsi. Mahdollisuus panostaa työntekijöihin on pienyrittäjän valtavan suuri etu.
Pienyrittäjänä voit myös käyttää yksinkertaisempia ja läpinäkyvämpiä järjestelmiä, jolloin työntekijäsi tuntevat olevansa osa tiimiä. Erplyssä voi esimerkiksi sallia varastojärjestelmään pääsyn valituille työntekijöille, tai sitten kenelle tahansa yrityksessäsi sitä tarvitsevalle. Järjestelmä päivittyy reaaliajassa, joten työntekijöille on aina tarvittavat, ajantasaiset tiedot saatavilla. Jos asiakas kysyy kassalla muita tuotteita ostaessaan, onko jotakin tiettyä tuotetta varastossa, kassatyöntekijän ei tarvitse odottaa myymäläpäällikköä asian selvittääkseen - jolloin työntekijä kokee onnistuvansa voidessaan auttaa asiakasta itse ja vieläpä heti. Se on myös hyvä tapa rohkaista henkilökuntaa ottamaan vastuuta asiakaspalvelusta.
Tilastojen mukaan pienissä vähittäismyymälöissä työntekijät ovat omistautuneempia työpaikalleen kuin vastaavissa suuryrityksissä.
Supermarkettien työntekijöihin verrattuina pienmyymälöiden työntekijät ovat 11% paremmin perillä myymiensä tuotteiden ominaisuuksista. Heillä on myös kaksi kertaa enemmän käytännön kokemusta myymistään tuotteista. Pienyritysten työntekijät myös käyttävät itse 127% enemmän rahaa ostaakseen tuotteita henkilökohtaiseen käyttöön, kuin kollegat supermarketeissa.
Kaikki tämä tarkoittaa, että mahdollisuudet ison kilpakumppanin lyömiseen asiakaspalvelun laadussa ovat loistavat.
Pienempien laskujen ja vähäisempien huoltotehtävien määrä on eittämättä selkeä etu pienyrittäjälle. Suurten korporaatioiden on hallittava valtavasti varastohalleja, jotka kaikki vaativat sähköä, valoa, ympäristönhuoltoa, ja niin edelleen. Pienyrittäjällä saattaa olla yksi tai kaksi myymälää, tai sitten myyt kaikki tuotteesi verkossa. Ylläpitokustannuksesi ovat huomattavasti pienemmät, eikä kuljetuksista useiden toimipisteiden välillä tarvitse huolehtia, saati miettiä, viekö jokin myymäläsi asiakkaita toiselta myymälältäsi. Näin voit keskittyä asiakaspalveluun ja innovatiiviseen tuotetarjontaan.
Pienen bisneksen etu on myös se, että lupia ja lisenssejä tarvitaan huomattavasti vähemmän. Jos olet avaamassa yksittäistä leipomoa, yrityksen perustamisen lisäksi saatat tarvita tarkastuskäynnin. Suuri ravintolaketju joutuu neuvottelemaan kaupungin kanssa suunnitelmistaan, rakennusluvista, sekä monesta muusta prosessista.
Hyödynnä tätä faktaa kehittämällä yritystäsi tavoilla, jotka eivät kasvata laskuja. Lisätilan hankkimisen sijaan voit esimerkiksi miettiä, olisiko verkkokauppa parempi ratkaisu.
Yksi tapa hyödyntää tätä vahvuutta on monipuolistaa tuotevalikoimaasi. Pienten kustannusten ansiosta voit ottaa riskin ja kokeilla esimerkiksi, miten uusi kahvilaatu menisi asiakkaillesi kaupaksi. Jos asiakkaat eivät pidäkään siitä, et menetä kaikkea sitä rahaa, joka kuluisi suuren tuotemäärän varastoimiseen, kuljetukseen, esillepanoon ja niin edelleen. Mahdollisuus kokeilla eri tuotteiden menestystä ilman riskiä menettää suuriin varastoihin menevä raha antaa yrityksellesi loistavan mahdollisuuden saada liiketoiminta kukoistamaan.
Yksi pienen yrityksen eduista on se, että päätöksenteon ei tarvitse mennä monen portaan läpi. Jos huomaat, että kaupungin toisella puolella olisi loistava liiketila saatavilla, sinun ei tarvitse käydä läpi joskus vuosiakin kestävää prosessia, jossa esitetään idea, kerätään ja esitellään ehdotukseen liittyvä tutkimusmateriaali, haetaan hallituksen ja osakkeenomistajien hyväksyntä, lähestytään kaupunkisuunnittelutoimikuntaa, ja niin edelleen. Sen sijaan voit allekirjoittaa vuokrasopimuksen ja olla uuden myymälän omistaja suhteellisen lyhyessä ajassa.
Vaikka emme kannustakaan hätiköityjen päätösten tekemiseen, on valtava etu kyetä toimimaan nopeasti, kun eteen tulee hyvä mahdollisuus. Suuret pyörät pyörivät hitaasti, ja niin myös suuret yritykset. Pienyrittäjänä sinulla on mahdollisuus avata ovia ja löytää polkuja uusiin tilaisuuksiin helpommin.
Pienyrittäjänkin on mahdollista kilpailla suuryrityksien kanssa. Sinun on tunnistettava oman yrityksesi vahvuudet, ja hyödynnettävä ne isojen kilpailijoiden kopioimisen sijaan.
Tekemällä itsestäsi paikallisen asiantuntijan, keskittymällä asiakaspalveluun, olemalla innovatiivinen, osallistumalla paikallisyhteisösi toimintaan, tukemalla henkilöstöäsi, hyödyntämällä pienet toimintakustannukset ja nauttimalla nopean reagoinnin mahdollisuudesta uusiin tilaisuuksiin tarttuessa voit luoda kokemuksen, joka saa asiakkaasi palaamaan juuri sinun yritykseesi myös ensi kerralla.
Palun oodake hetk, ühendame teid meie klienditoega
Praegu on meil tavapärasest rohkem tööd. Palun jätke meile sõnum, ja vastame teile esimesel võimalusel!
Soovite veel informatsiooni Broneerige tasuta demo